The First Clinicin perustaja Jarno Ylitalo teki rallikuski Juha Salon laserleikkauksen. "Silmäleikkaus oli valtavasti elämänlaatua parantava kokemus", Salo kertoo.

Rallilegenda Juha Salo kävi silmäleikkauksessa:
“Oli suuri helpotus päästä eroon silmälaseista!”

Juha Salo on saavuttanut enemmän SM-rallin mitaleita kuin kukaan muu. Huikean uransa puolivälissä vuonna 2010 Salo kävi silmien laserleikkauksessa, jonka teki The First Clinicin perustaja Jarno Ylitalo. Muutamien kuukausien kuluttua Salo voitti SM-rallin. Tässä artikkelissa rallilegenda kertoo silmäleikkauksestaan ja miten se muutti hänen elämäänsä.

Juha Salon haastattelu 22.11.2023

Moninkertainen Suomen mestari, rallikuski Juha Salo ja kartturi Kristian Temonen
Moninkertainen Suomen mestari, rallikuski Juha Salo (oik.) ja kartturi Mikko Markkula juhlatunnelmissa.
Kuva: Hannu Rainamo

”Olin tottunut laseihin, mutta silti laserleikkaus oli suuri helpotus!”

Silmäleikkaus helpotti rallikuski Juha Salon elämää ja työtä valtavan paljon – siitäkin huolimatta, että hän oli tottunut nopeaan toimintaan lasit päässä. Hänellä oli ollut silmälasit 16-vuotiaasta lähtien, ja niiden kanssa hän oli jo ajanut useita Suomen mestaruuksia.

”En koskaan käyttänyt piilolinssejä. Ei vaan kiinnostanut säätää piilareiden kanssa ja raahata piilarinesteitä reissussa mukana. Silmälasit pysyivät paikallaan kovimmassakin menossa, koska rallikuskilla ja kartturilla on kypärät päässä. Kerran kylläkin, kun ajoin ulos vuonna 2000, lasit hajosivat täysin siinä rytäkässä. Muuten lasit pysyivät päässä, mutta tottakai ne haittasivat nopeaa havainnointia”, Salo muistelee.

Rallikuskin täytyy kyetä havainnoimaan ympäristöä salamannopeasti kaikenlaisissa tilanteissa ja olosuhteissa. Vaikka silmälasit olisivat kuinka huolella säädetyt, niin silti linssit ovat ylimääräinen häiriötekijä.

“Ihminen tietenkin tottuu kaikkeen, eli kyllähän minä lasien kanssa toimeen tulin”, Salo kertoo, ”Mutta linssien huurtuminen ja heijastukset haittasivat. Olihan siitä suunnaton apu, kun ei ollut enää silmälaseja häiritsemässä menoa.”

Silmäleikkaus oli hyvä kokemus rallikuski Juha Salolle, koska hän pääsi eroon silmälasien aiheuttamista heijastuksista.
Vastavaloon ajaessa silmälasien linssien aiheuttamat heijastukset häiritsevät erityisen paljon.
Kuva: Taneli Niinimäki

“Kun on vauhtia ja nopeita käänteitä, niin tottakai silmälaseista on haittaa”, Salo toteaa, ”Sitten kun maailma kirkastui silmäleikkauksen jälkeen, menossa oli entistä vapaampi fiilis.” 

“Ihmiset ovat kysyneet, että miten näen ajaa pimeässä laserleikkauksen jälkeen. Ei minulla ole ollut siinä mitään ongelmaa missään vaiheessa. Näkökykyni pimeässä on ollut laserleikkauksen jälkeen paljon parempi kuin koskaan silmälaseilla. Hämäränäköni on ollut tosi tarkka kaikki nämä vuodet.”

Silmäleikkaus kokemuksia – Rallilegenda Juha Salo ja äärimmäisen haastavat ajo-olosuhteet
Haastavat ajo-olosuhteet eivät Salon vauhtia hidasta.
Kuva: Hannu Rainamo

Silmäleikkaus oli helppo ja vaivaton prosessi

Huippu-urheilijan elämä on suunnitelmallista, ja Salo oli aikatauluttanut silmiensä laserleikkauksen viisaasti. 

Toimenpide tehtiin maaliskuussa 2010. Hän oli varannut reilusti aikaa tottua elämään ilman silmälaseja ennen seuraavaa SM-rallia, joka oli toukokuussa. Oli yllätys, että normaalielämä saattoikin jatkua jo seuraavana päivänä.

“Ajoin Mitsubishin maahantuojan teamissa silloin, ja oli mahtava meno. Tuntui ihan uskomattomalta, miten nopeasti olin takaisin normaaleissa toimissa! Laserleikkaus ei hidastanut elämää yhtään. Koko prosessi sujui käsittämättömän helposti.” 

Jarno Ylitalo teki Salolle laserleikkauksen FemtoLASIK-tekniikalla, josta toipuminen on nopeaa ja vaivatonta. 

“Kävin ensin arviokäynnillä ja sitten esitutkimuksissa tietenkin hyvissä ajoin ennen leikkauspäivää. Esitutkimusten aikana keskusteltiin Jarnon kanssa tarkkaan kaikki yksityiskohdat. Hän teki tutkimukset todella huolellisesti. Tuli heti alusta lähtien hyvin luottavainen olo, koska tiesin, että laserleikkaukseni oli taitavan kirurgin käsissä.”


“Voin vain suositella silmien laserleikkausta, koska oli se niin suuri helpotus ja elämänlaadun parannus”, Juha Salo toteaa.

Silmäleikkaus kokemuksia: "Talvisin ei enää ollut häiriötekijänä silmälasien huurtuminen."
”Silmälasien huurtuminen oli talvisin jatkuva häiriötekijä, jota ei ole enää silmäleikkauksen jälkeen tarvinnut miettiä”, Salo iloitsee.

”Oli uskomatonta, miten nopeasti näkö tarkentui silmäleikkauksen jälkeen!”

“Leikkaus oli tosi nopea ja kivuton”, Salo kertoo, ”Laserointi itsessään kesti noin puoli minuuttia per silmä, ja eipä siinä tarvinnut muuta tehdä kuin olla paikallaan.”

Rallilegendan toipuminen laserleikkauksesta sujui täysin normaalisti. 

“Toimenpiteen jälkeen puolisoni oli kuskina, kun ajettiin Helsingistä kotiin Karkkilaan. Lääkärin määräys oli, että en saa ajaa leikkauspäivänä, vaikka näkö olikin jo melko hyvä heti samana iltana.”

“Silmät olivat hiukan arat heti laserleikkauksen jälkeen, mutta se meni nopeasti ohi. Operaation jälkeisen illan ja yön lepäsin, ja seuraava päivä oli jo lähes normaali. Pikkuisen tuntui, että oli hiekkaa silmissä leikkauksen jälkeisenä päivänä, mutta kuivasilmäisyys meni jo toisen päivän aikana ohi.”

”Käytin tietysti tippoja Jarnon ohjeiden mukaan, ja saatoin jatkaa elämää normaalisti. Jälkihoito oli ylipäätään tosi vaivatonta.”

”Kyllähän maailma oli aivan erinäköinen, kun pääsin eroon silmälaseista. Vaikka silmieni taittovirheet olivat lähtötilanteessa vain vain -2 ja -1,25, niin silti ne vaikuttivat paljon kaukonäköön. Laserleikkauksen jälkeen näkö tarkentui tosi nopeasti, päivässä tai parissa. Tuntui, että se oli vain yksi hetki, kunnes näkö oli tarkka!”

Silmäleikkaus kokemuksia – Suomen mestari Juha Salo – SM-ralli
”Oli se kyllä mahtava fiilis ajaa silmäleikkauksen jälkeen”, Salo kertoo.
Kuva: Taneli Niinimäki

Jännittikö rallikuski silmäleikkausta?

“En erityisemmin jännitellyt laserleikkausta”, Salo kommentoi, ”OIin luottavainen, koska tiesin, että Jarno on huippuosaaja, ja silmät oli tarkoissa tutkimuksissa todettu hyvin laserleikkaukseen sopiviksi. Ymmärsin jo ennen leikkausta, että toimintamalli oli laadukas. Eikä siinä mielestäni silloin ole mitään jännitettävää, kun silmäkirurgi osaa asiansa.”

“Itse asiassa ihmettelen, miksi ihmiset eivät enemmän käy laserleikkauksissa – varsinkin jos liikkuu aktiivisesti ja harrastaa ulkoilma- ja vauhtilajeja. Silmäleikkaus on todella hyvä sijoitus, kun miettii, miten paljon turhempiin asioihin rahaa käytetään.”

“Kuluuhan rahaa silmälaseihinkin – ja piilareihin, jos niitä käyttää. Ja mikä vaiva ennen kaikkea! Se vaivahan niiden käytössä on ihan jäätävä”, Salo muistelee.

Mitä Salo sanoisi sellaiselle, jota silmäleikkaus pelottaa, mutta joka silti harkitsee toimenpidettä?

“Ei kannata pelätä – varsinkin jos Jarnon kaltaisen huipun kanssa pääsee tekemisiin. Kannattaa käydä keskustelut tarkkaan ja laittaa tipat lääkärin ohjeiden mukaan, ja sitten vaan nauttia elämän helppoudesta silmäleikkauksen jälkeen.”

“Pelättävää siinä ei taatusti ole. Mitään kipua ei ollut, enkä muista edes paineen tunnettakaan, vaikka jotkut siitä puhuvat. Tottakai siinä oli se lyhyt hetki, mikä piti olla paikallaan ja katsoa tiettyyn suuntaan silmäkirurgin ohjeiden mukaan, mutta eihän siinä ollut mitään ihmeellistä. Elämässä on valtavan paljon ikävämpiäkin asioita, kuten esimerkiksi hammaslääkärissä käynti.”

”Jos vaan saa budjetin irti silmien laserleikkaukseen, niin ilman muuta se kannattaa”, Salo toteaa.

Juha Salon kokemuksia silmäleikkauksesta: "Näkökykyni pimeässä on ollut paljon parempi laserleikkauksen jälkeen kuin silmälaseilla."
“Moni on kysynyt, miten laserleikkaus vaikutti hämäränäköön. Itse olen leikkauksen jälkeen nähnyt pimeässä paremmin kuin silmälaseilla koskaan”, Salo kertoo.
Kuva: Hannu Rainamo

Suomen mestaruuksia silmälaseilla ja ilman

Samana vuonna kun Jarno Ylitalo teki Juha Salon silmäleikkauksen, rallilegendan ajokausi huipentui Suomen mestaruuteen. Seuraavat vuodet ovat suomalaisen autourheilun historiaa, sillä Salo on ansainnut Ralli SM -sarjassa eniten mitaleja. 

On mahdotonta – ja yhdentekevääkin – ajatella, olisiko Salo menestynyt samalla tavalla silmälaseja käyttäen, sillä tärkeintä on kuskin elämänlaatu ja tyytyväisyys. 

“Kun pääsin eroon silmälaseista, niin tosi nopeasti unohtui, että mitään säätöä silmien kanssa koskaan olikaan. Viime vuonna sitten käytin keltaisia värilaseja, joiden avulla lumessa näkee kontrastia enemmän. Niiden käyttäminen tuntui yllättäen tosi oudolta ja vähän hankalaltakin, kun olin jo niin kauan tottunut ajamaan ilman silmälaseja.”

Silmäleikkaus oli Juha Salolle hyvä kokemus. Sen jälkeen hän on ajaessa käyttänyt kontrastien erottamista helpottavia keltaisia linssejä, ja ollut yllättynyt siitä, miten hankalilta silmälasit tuntuivat, kun oli tottunut elämään ilman niitä.
Keltainen linssi auttaa erottamaan lumessa kontrasteja, mutta Juha Salo oli jo niin tottunut vaivattomaan silmälasittomuuteen, että lasien käyttäminen tuntui yllättäen hieman hankalalta.
Kuva: Hannu Rainamo

Laserleikkauksen lopputulos pysynyt erinomaisena jo 15 vuotta

Vaikka Salon silmäleikkauksesta on aikaa jo 15 vuotta, hänen näkönsä on edelleenkin erittäin tarkka. Ikänäkökään ei miestä vielä vaivaa, sillä hän lukee vaivatta ilman lukulaseja.

“Ennen kun Jarno operoi nämä silmät, hän sanoi, että laittaa vähän lähinäköä valmiiksi näihin, että ei tule ikänäkö niin herkästi. En tarvitse lukulaseja vieläkään. Nyt vasta 48-vuotiaana alkaa olla hankaloitumassa ihan pienten yksityiskohtien katsominen. Eli jos teen jotain oikein pikkutarkkaa hommaa ja koetan katsoa viiden sentin päähän, niin on hankala tarkentaa. Mutta lukulaseja en todellakaan tarvitse, koska pystyn aivan helposti tarkentamaan vielä 10–15 sentin päähän.”

Juha Salo voitti Kokkolassa SM-Rallin viimeisen kisan vuonna 2023.
Juha Salon pitkän uran tuottama taito siivitti hänet Kokkolan SM-rallin viimeisen erikoiskokeen voittoon äärimmäisen haastavissa ajo-olosuhteissa syyskuussa 2023.
Kuva: Taneli Niinimäki

Aktiiviuran päätöskisa päättyi voittoon

Vuosi 2023 jäi Salon viimeiseksi SM-sarjassa. Kauden päätöskisan, Kokkolan SM-rallin viimeinen erikoiskoe ajettiin haastavissa olosuhteissa. Salo nousi ykköseksi kisassa, joka ajettiin syyskuussa poikkeuksellisissa rankkasateissa ja äärimmäisen liukkailla teillä.

Salon tarkasta näöstä ja poikkeuksellisista ajotaidoista oli hyötyä vaikeissa ajo-olosuhteissa.

”Täytyy myöntää, että olihan se hienoa ajaa viimeisessä kisassa vielä kerran ohi kaikista tyypeistä, jotka ikänsä puolesta voisivat olla poikiani. Jäi hyvä mieli lopettaa voittoon”, Salo kommentoi.

Salo on vaatimaton, kun hänen meriittilistansa otetaan puheeksi. Hän painottaa pitkäjänteistä ja sinnikästä työntekoa syynä poikkeuksellisen menestyksekkääseen uraan. Mutta taitaa siinä olla erityistä lahjakkuuttakin mukana. Pitkä lista Suomen mestaruuksia puhuu puolestaan.

Katso videolta Juha Salon haastatteluja sekä vauhdikkaan menon tyylinäytteitä!

Uskaltaisitko lähteä Juha Salon kyytiin kartturin paikalle Karkkilan privaattiradalle?

Rallilegendan matka on jatkunut eri roolissa. Vaikka kilpailullinen aktiiviura on jäänyt taakse, Salo ei ole ripustanut hanskoja naulaan. Hänen korjaamollaan on valmistunut uusi Toyota Yaris GR, joka on Toyotan uusi nelivetoinen turboahdettu pikkuauto. Se on tehty asiakastilaisuuksia ja vuokrakäyttöä varten. 

Karkkilassa on privaattirata, jota Salo on käyttänyt harjoitteluun kymmenientuhansien kierrosten ajan. Radalla on hyppyri, josta ajettaessa maapallo katoaa keulan alle, ja tuulilasissa näkyy vain puiden latvoja.

“Tarjoan uudella Toyotalla elämyksiä kaikille ralliautoilusta kiinnostuneille, jotka haluavat kokea, miltä tuntuu istua testierikoiskokeella kartanlukijan paikalla”, Salo vinkkaa.

Moninkertainen Suomen mestari Juha Salo tarjoaa elämäyksiä Karkkilassa privaattiradalla.
Karkkilassa pääset testaamaan, miltä tuntuu istua kartturin paikalla moninkertaisen Suomen mestarin vieressä.
Kuva: Hannu Rainamo

Lue täältä lisää Jarno Ylitalon tekemissä laserleikkauksissa käyneiden haastatteluja >>