Silmien laserleikkauksen jälkeen
On tärkeää, että käyt sovituissa tarkastuksissa laserleikkauksen jälkeen. Kirurgin täytyy päästä tutkimaan silmäsi määräaikoina laserleikkauksesi jälkeen voidakseen olla vastuussa hoitosi lopputuloksesta.
Noudata hoitavan kirurgin ohjeita koko jälkihoidon ajan. Laserleikkauksesta toipuminen käy nykyään niin nopeasti ja vaivattomasti, että saatat jo seuraavana päivänä haluta palata tavanomaisiin harrastuksiisi.
On kuitenkin terveytesi kannalta tärkeää välttää bakteerialtistusta ja pölyistä ilmaa. Täältä löydät yleisohjeen, ja kysymällä kirurgiltasi saat tarkemmat ohjeet yksilölliseen tilanteeseesi.

The First Clinicin laserleikkauksen jälkiseurannan aikataulu:
Suunnitelman mukaiset tarkastukset ensimmäisen vuoden aikana silmien laserleikkauksen jälkeen
Ensimmäinen jälkitarkastus tehdään aivan lähipäivinä laserleikkauksen jälkeen. Tällöin tarkastetaan, että kudosten parantumisprosessi on päässyt normaalilla tavalla käyntiin, ja että tilanteessa ei ole mitään, mikä voisi vaatia toimenpiteitä.
Silmien taitteisuudesta saa jo tässä vaiheessa selkeän kuvan, mutta sen tarkka määrittäminen ei ole vielä mahdollista.
Toinen jälkitarkastus on noin kuukauden kuluttua silmiesi laserleikkauksesta. Silloin nähdään, onko häiritsevää jäännöstaittovirhettä, joka tarvitsisi erityistä seurantaa.
Kolmanteen tarkastukseen voit tulla noin kuuden kuukauden kuluttua silmiesi laserleikkauksen jälkeen. Tässä vaiheessa lopputuloksen taitteisuus on määritettävissä, kuten myös laatustandardin mukaisen taitteisuuslupauksen toteutuminen. Tarkentava toimenpide tehdään tarvittaessa.
Noin vuoden kuluttua laserleikkauksesta on neljäs jälkitarkastus. Tämä tarkastus on erityisen perinpohjainen, koska tuolloin voidaan jo katsoa tarkasteltavan lopullista tilannetta.
Suosituksemme ajankohdista ovat seurannan loppupuolella viitteellisiä, eli seuranta saadaan kyllä soviteltua menoihisi.
Näiden tarkastusten lisäksi voit käydä kirurgisi tutkimuksissa silmiesi laserleikkauksen jälkeen milloin tahansa haluat takuuajan loppuun saakka ilman lääkärinpalkkiota vain toimistomaksun hinnalla.
SFS7515-laatustandardin mukaisen taitteisuustakuun soveltaminen edellyttää, että tilannetta on seurattu asianmukaisesti silmäleikkauksen jälkeen – eli asiakas on käynyt sovitusti jälkitarkastuksissa. Jos kuitenkin näkösi on erittäin hyvä ja olet liian kiireinen käymään jälkitarkastuksissa, lähetä viestiä kirurgillesi, jotta hän voi kirjata tilanteen tietoihisi.
Takuuajan toinen vuosi laserleikkauksen jälkeen
Joissakin hyvin harvinaisissa tapauksissa tarkennustarve ilmestyy vasta yli vuoden kuluttua silmien laserleikkauksen jälkeen. Siksi on mukavaa, että voit milloin tahansa saada asiaan selvyyttä ilman lisäkuluja. Tämä on myös meille erityisen tärkeää, koska haluamme hoitaa jokaista asiakastamme parhaalla mahdollisella tavalla. Jättämällä lääkärinpalkkiot perimättä ylimääräisistä jälkitarkastuksista varmistamme, ettei kenelläkään ole ongelmaa ilman että tietäisimme siitä ja voisimme hoitaa sitä.
Joskus silmiin kehittyy taittovirhettä leikkauksen jälkeen. Tätä luonnollista, yksilöllisten kudosten muutosta sanotaan regressioksi. Kaksi vuotta on takuuaikana niin pitkä, että pystymme rauhassa seuraamaan kaikki silmien laserleikkauksen jälkeen tapahtuvat muutokset ilman hätiköityjä päätöksiä. Tarkentavat toimenpiteet on aina syytä harkita ja suunnitella huolella.
Tilanne laserleikkauksen jälkeen dokumentoidaan huolellisesti joka käynnillä, jotta tulevaisuudessa silmälääkärisi voi tehdä hoitoratkaisujaan riittävän tiedon pohjalta.
Jälkihoidon onnistuminen riippuu paljon myös omasta huolellisuudestasi hoito-ohjeiden noudattamisessa silmiesi laserleikkauksen jälkeen. Kirurgimme vastaa kaikesta muusta.
SFS7515-laatustandardin mukaisesti asiakas saa tulla laserleikkauksen jälkeen tarkastukseen milloin tahansa haluaa tai kokee tarpeelliseksi suunnitelman mukaisten käyntien lisäksi. Sillä on hoidon konkreettista laatua sekä asiakastyytyväisyyttä parantava vaikutus. Näistä käynneistä ei peritä lääkärinpalkkiota, koska siten voimme varmasti tietää, että asiakkaallamme on kaikki hyvin!
Jos on kysyttävää tai jokin oire, ota suoraan yhteyttä kirurgiisi – se on aina turvallisinta
Jos huomaat mitä tahansa huolestuttavaa oiretta silmäleikkauksen jälkeen, ota yhteyttä suoraan kirurgiisi. SFS7515-laatustandardin mukaisesti kirurgisi vastaa henkilökohtaisesti kaikkiin kysymyksiisi.
Optikoille tai sairaanhoitajille ei voida sälyttää velvollisuutta tehdä arvioita silmien laserleikkauksen jälkeen. He eivät tehneet laserleikkaustasi, eivätkä he voi tietää kaikkia asiaan liittyviä tapauskohtaisia yksityiskohtia. Optikoilla tai sairaanhoitajilla ei ole koulutustakaan siihen, että he voisivat lääketieteellisesti kattavalla tavalla ottaa vastuun puhelinneuvonnasta.
Lähes kaikilla laserleikkauksessa käyneillä alkaa parin viikon kuluttua jo unohtua, että koskaan mitään säätöä olikaan silmien kanssa. Silti kannattaa jatkaa kostuttavien tippojen käyttöä ainakin muutamien kuukausien ajan laserleikkauksen jälkeen, vaikka silmissä ei oireita olisikaan.

Kuinka pian silmien laserleikkauksen jälkeen voit jatkaa harrastuksiasi?
Seuraavassa on yleisohje siitä, kuinka kauan on syytä odottaa normaaleihin harrastuksiin palaamista SmartSight / Clear / Smile- tai FemtoLASIK -laserleikkauksen jälkeen.
Saat meiltä kattavan potilasohjeen, jossa on perusteelliset ohjeet laserleikkaukseen valmistautumiseen ja jälkihoitoon.
Perussääntö on, että silmäleikkauksen jälkeen kannattaa kaikin tavoin välttää silmien altistumista lialle, mikrobeille ja vierasesineille. Huomaa, että myös pölyinen ilma vie silmiin bakteereja sekä hiukkasia, ja pitkäkestoista ulkoilua tuulisella säällä kannattaa laserleikkauksen jälkeisinä päivinä välttää – varsinkin keväisin siitepölyaikaan.
Hienojakoiset vierasesineet myös tukkivat silmän rauhasia sekä vaikuttavat haitallisesti kyynelnesteen normaaliin toimintaan. Tämä kaikki altistaa tulehduksille, joita on syytä välttää kaikin tavoin. Kostuttavia silmätippoja kannattaa käyttää säästelemättä useiden viikkojen ajan laserleikkauksen jälkeen.
Taulukon aikarajoitukset ovat viitteellisiä, koska olosuhteet ja tilanteet vaihtelevat paljon. Kysy silmäkirurgiltasi yksilölliseen tilanteeseesi sopiva suositus.
Mitä ei saa tehdä heti silmien laserleikkauksen jälkeen?
| Aktiviteetti | Turvallista jatkaa SmartSight / Clear / Smile-laserleikkauksen jälkeen | Turvallista jatkaa FemtoLASIK-laserleikkauksen jälkeen |
|---|---|---|
| Alkoholi, kohtuudella ruokajuomana | 2 päivää | 2 päivää |
| Amerikkalainen jalkapallo | 1 viikko | 4 viikkoa |
| Astangajooga / voimajooga / muu hikinen jooga | 3 päivää | 1 viikko |
| Autolla ajo | 1 päivä | 1 päivä |
| Benji-hyppy | 1 viikko | 4 viikkoa |
| Bikram/Hot-jooga | 1 viikko | 3 viikkoa |
| Golf | 1 päivä | 1 päivä |
| Hiusten pesu | 1 päivä | 1 päivä |
| Hiusten värjääminen | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Hiekkaranta ja uiminen | 5 päivää | 1 viikko |
| Hiihto, laskettelu | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Jalkapallo | 5 päivää | 2 viikkoa |
| Kasvojen meikkaus muualta kuin silmien ympäriltä | 1 päivä | 1 päivä |
| Kevyt salitreeni | 1 päivä | 3 päivää |
| Kova juoksutreeni | 5 päivää | 1 viikko |
| Kulmien microblading / laminointi / lankaus / vahaus | 2 viikkoa | 2 viikkoa |
| Laskuvarjohyppy | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Lentomatkailu | 1 päivä (lennon pituudesta riippumatta) | 1 päivä (lennon pituudesta riippumatta) |
| Maastopyöräily | 3 päivää | 1 viikko |
| Nyrkkeily | 1 viikko | 4 viikkoa |
| Painonnosto | 3 päivää | 1 viikko |
| Pilates | 1 päivä | 1 viikko |
| Puutarhanhoito, kunhan et vie likaisia käsiä tai hansikkaita lähelle silmiäsi | 5 päivää | 1 viikko |
| Purjehdus | 5 päivää | 1 viikko |
| Rantalentopallo (suositellaan suojalaseja) | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Ratsastaminen | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Ripsien värjäys / pidennykset | 2 viikkoa | 2 viikkoa |
| Rugby | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Rullalautailu | 3 päivää | 1 viikko |
| Sauna | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Silmämeikki | 3 päivää | 5 päivää |
| Squash (suojalaseilla) | 5 päivää | 1 viikko |
| Surffaus | 1 viikko | 2 viikkoa |
| Suihkussa käynti | 1 päivä | 1 päivä |
| Sukellus | 2 viikkoa | 4 viikkoa |
| Tanssi | 1 päivä | 3 päivää |
| Tennis | 2 päivää | 1 viikko |
| Trampoliini | 5 päivää | 2 viikkoa |
| Taistelulajit | 1 viikkoa | 4 viikkoa |
| Uiminen uimahallissa | 1 viikko | 2 viikkoa |
Päivitetty: 18.10.2024, Helsinki
